Mä Tiesin, Että Ton Mä Haluun

Mistä tiedät, että pidät jostakin? Siitä, kun tanssit yksin hississä lukiessasi hänen viestejään.

Miten se toimii? Miten kaksi ihmistä toimii, kun ne juttelee? Miten lukea toisen kasvoja ja lukea omia tunteitaan?

Minusta tuskin koskaan tulee tarpeeksi rohkeaa, jotta voisin katsoa ihmisiä silmiin. Varsinkaan niitä joista pidän. Kyllä minä tiedän, kun haluan. Tiedän, kun rakastan. Olen omistushaluinen ja olen mustasukkainen, niin paljon, että siinä ei ole järkeä. Sitä on silti tasapainottamassa se, että minulla ei ole ikinä itseluottamusta yrittää paljoakaan. En voi sanoa sitä suoraan tai edes kiertoilmauksin.

Haluan sinut.

Ihan sama.

Älä mene.

Okei, ei haittaa, ainakin olit rehellinen.

Haluan haluan haluan haluan haluan.

Älä minua sinne pyydä, miksi minä, ei minussa ole mitään, etkö näe?

En katso silmiin. Vetäydyn pois. Jokin kuristaa, tekee mustelmia kaulaan. Sanot, että haluaisit olla täällä. Valehtelija, valehtelija.
Ai, et ole?
No, sitten minä olen.

Pelko jättämisestä, pelko siitä, että näet millainen olen oikeasti.

Minä haluan sinut. Mutta tiedän, jo ettet halua minua. Sävelmä, joka kivistää päätäni kertoo sen.

I still regret every word I ever said

Taidan huijata itseäni, kun uskon, että seinäni riittävät minulle. En halua mennä ulos, vaikka samalla haluan.

Laitan vaatetta päälle, vaikka en ole menossa kovin pitkälle.
Olet iso. Reisissäsi on raskausarpia. Vatsasi on löysä. Rintasi roikkuvat. Perseesi hyllyy. Jos sinusta ottaa yhdenkin kerroksen pois, olet ruma.

Töissä joku sanoo jotakin hauskaa, hymyilee minulle. Yritän miettiä vastausta.
Kaikki mitä suustasi tulee on paskaa.

Vastaan jotain. Teen jotain.
Olet tyhmä, yksinkertainen. 

Syy siihen miksi olen tällainen erakko, ei ole siinä etten haluaisi käydä missään tai että en haluaisi tavata ketään. En vain pysty, koska jos en esitä joka sekunti niin minusta tulee pelkkä kuori täynnä näitä ajatuksia. Ja silloin muut näkevät ne.



Olen ollut nuorisopsykiatrilla viimeksi ainakin kolme vuotta sitten ja nyt vasta sieltä tuli postissa diagnoosi. Tuntuu oudolta seistä siinä ja toljottaa paperia mikä antaa tiivistelmän sinusta kolmen vuoden takaa ja tajuat, että se tiivistelmä pitää edelleen paikkansa, vaikka ei niin vahvasti. Äidin alkoholin käyttö. Ei suhdetta isään. Olematon itsetunto. Ongelmia muodostaa sosiaalisia suhteita.

Soitin psykiatrille, koska halusin kiittää ja pyytää anteeksi kuinka vain lopetin käymästä sanomatta mitään. Puhelu kesti vain pari minuuttia ja peitin totuuden, että ei minulla vieläkään kovin hyvin mene. Mutta kerroin toisen totuuden -- minulla menee paremmin. Hän kuulosti iloiselta kuullessaan sen.
Lukion aikana en selvinnut arjesta ollenkaan. Nyt selviän siitä.
Itsetuntoni on hiukan parempi, mutta vain hetkittäin. Ei se ikinä kestä kokonaista päivää.
Sosiaaliset suhteet ovat minulle edelleen ylitsepääsemättömän vaikeita.