lauantai 3. joulukuuta 2016

I still regret every word I ever said

Taidan huijata itseäni, kun uskon, että seinäni riittävät minulle. En halua mennä ulos, vaikka samalla haluan.

Laitan vaatetta päälle, vaikka en ole menossa kovin pitkälle.
Olet iso. Reisissäsi on raskausarpia. Vatsasi on löysä. Rintasi roikkuvat. Perseesi hyllyy. Jos sinusta ottaa yhdenkin kerroksen pois, olet ruma.

Töissä joku sanoo jotakin hauskaa, hymyilee minulle. Yritän miettiä vastausta.
Kaikki mitä suustasi tulee on paskaa.

Vastaan jotain. Teen jotain.
Olet tyhmä, yksinkertainen. 

Syy siihen miksi olen tällainen erakko, ei ole siinä etten haluaisi käydä missään tai että en haluaisi tavata ketään. En vain pysty, koska jos en esitä joka sekunti niin minusta tulee pelkkä kuori täynnä näitä ajatuksia. Ja silloin muut näkevät ne.

sad, depression, and fine -kuva

Olen ollut nuorisopsykiatrilla viimeksi ainakin kolme vuotta sitten ja nyt vasta sieltä tuli postissa diagnoosi. Tuntuu oudolta seistä siinä ja toljottaa paperia mikä antaa tiivistelmän sinusta kolmen vuoden takaa ja tajuat, että se tiivistelmä pitää edelleen paikkansa, vaikka ei niin vahvasti. Äidin alkoholin käyttö. Ei suhdetta isään. Olematon itsetunto. Ongelmia muodostaa sosiaalisia suhteita.

Soitin psykiatrille, koska halusin kiittää ja pyytää anteeksi kuinka vain lopetin käymästä sanomatta mitään. Puhelu kesti vain pari minuuttia ja peitin totuuden, että ei minulla vieläkään kovin hyvin mene. Mutta kerroin toisen totuuden -- minulla menee paremmin. Hän kuulosti iloiselta kuullessaan sen.
Lukion aikana en selvinnut arjesta ollenkaan. Nyt selviän siitä.
Itsetuntoni on hiukan parempi, mutta vain hetkittäin. Ei se ikinä kestä kokonaista päivää.
Sosiaaliset suhteet ovat minulle edelleen ylitsepääsemättömän vaikeita.

quote, bad, and sad -kuva

1 kommentti:

  1. Mielen sairaudet on niin tiukassa että vaikka haluaisi niistä nopeasti eroon, se muutos kuitenkin usein tapahtuu hyvin pikkuhiljaa ja joskus sitä on edes vaikeaa itse huomata ollenkaan. Pääasia kai on että kokee että asiat on edes vähän paremmin kuin joskus ennen ja että niitä hyviäkin hetkiä ja asioita on.
    Esim itsetunnon kehitys on oikeesti tosi hidas prosessi tai en mä tiedä, ehkä joillain ihmisillä asiat tapahtuu kuin taikaiskusta mutta harvemmilla kuitenkin, ne kun muodostuu niin monista asioista.
    Sä oot jaksanut työtä ja arkea hienosti, eikä siinä ole mitään pahaa että aina ei jaksa.
    Pääasia että sä olet vielä siinä <3

    VastaaPoista